maanantai 13. kesäkuuta 2016

Meidän arki

05:00
Milo on nyt viimeiset neljä viikkoa herännyt joka aamu aikalailla kellontarkasti viideltä. Yritän yleensä epätoivosesti saada sen vielä nukahtamaan, mutta kaveri vaan hengailee pinnasängyssään ja silmät on niin apposen auki, että tyyppi näyttää ihan kummituseläimeltä. Mun ei auta sit muuta kuin repiä itteni ylös sängystä ja antaa lapselle ruokaa. Siirrytään tässä vaiheessa olohuoneen puolelle, jotta toi suhteen parempi (huonompi) puolisko saisi vielä jatkettua unia. Vähän viiden jälkeen Milo nukahtaa tyytyväisenä sitteriin tai sohvalle ja mä jään vaipanvaihto- ja syöttämisrumban jäljiltä istumaan pirteenä sohvalle. Kiitos Milo, kiitos.

07:00
Mä oon ollut nyt kaksi tuntia hereillä ja selannyt Äityleiden edellisyön draamaketjuja. Milo alkaa taas heräillä syömään ja samalla sanotaan miehen kanssa heipat, kun hän lähtee töihin.

Me eletään aikalailla tasantarkkaan kahden tunnin sykleissä, koska Milo syö aina kahden tunnin välein. Oon välillä yrittänyt antaa sille isompia ruoka-annoksia kerrallaan, jos ruokailuvälit pitenisivät, mutta turha luulo. Vaikka tolle jätkälle antais kolmen viikon maitosatsin yhdellä kerralla, se varmaan silti heräis taas kahden tunnin kuluttua syömään.
09:00
Jäätävä huuto ja kitinä ja itku ja vaikerrus, kun Milo yrittää epätoivosesti puskea tavaraa itestään ulos. Joskus onnistuu, joskus ei. Ja taas syödään.

Yleensä yhdeksän jälkeen Milo herää kunnolla ja leikitään ja jutellaan (todella syvällisiä keskusteluja mm. maailman politiikkaan liittyen) pari tuntia.

19:00
Meininki jatkuu ylläolevan kaavan mukaan aina iltaseitsemään asti, jolloin Milo pääsee kylpyyn. Siis jos sana "autuas" voitaisiin kuvailla ainoastaan yhdellä kuvalla, niin se kuva olis Milosta kylpemässä. Toi jätkä nauttii noista kylpyhetkistä ihan tajuttoman paljon ja välillä oikeen harmittaa nostaa se kylvystä ylös, kun sormenpäät alkaa muistuttaa 90v Jalmarin sormia.

Kylvyn jälkeen alkaakin sit kunnon kamppailu, kun äiti ja iskä haluais päästä saunaan mut sitä toi jätkä ei sulata. Kitinä ja huuto pärähtää käyntiin siinä puol kahdeksan kieppeillä, kun sauna laitetaan päälle, ja jatkuu siihen asti, kun ollaan luovutettu saunomisen suhteen.

22:00
Kymmenen aikaan syötetään Milo viimeisen kerran ja laitetaan omaan sänkyyn nukkumaan. Laitan myös maidot valmiiksi pulloihin yösyöttöjä varten, koska pari kertaa oon tehny sen virheen, että yritän täyttää pulloja keskellä yötä, ja jumalauta mä sanon! Jos kolmelta aamuyöllä yrittää avata sellasta saatanan pientä maitotetraa ihan unenpöppörössä, ottaa ensinnäkin aivan varmasti miehen vasemman käden sakset ja saa koko maitotetran räjähtämään keittiön pöydälle. Silloin unohtaa myös laittaa tuttipullon kunnolla kiinni, jolloin koko sisältö holahtaa nätisti vauvan kasvoille ja varma huuto on taattu. Kyllä, maidot on laitettava jo illalla valmiiksi.

Yöllä Milo herää nykyään enää ainoastaan pari kertaa, mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten kaipaisi kunnon yöunia. Vaikka nukunkin nykyään keskimäärin 22-05, niin kyllä ne pari yöherätystä sen unen katkasee aika hyvin. Noh, ehkä rentoudun sit 18 vuoden kuluttua. 

torstai 9. kesäkuuta 2016

Häämekko - apua!

Vaikka aiemmin sanoin, etten oo koskaan ollut sellainen omista häistä unelmoiva pikkutyttö, niin kyllähän mä olen kaikkia ihania häämekkoja ihastellut jo useita vuosia. En vaan koskaan ajatellut, että saisin sellaisen joskus pukea ylleni. Musta tuntuu, että oon monta kertaa aiemmin nähnyt kuvia ihanista mekoita ja ajatellut, että "TOI olis just se täydellinen mekko". Nyt kun asia on konkretisoitunut, ja mun pitäis oikeesti löytää The mekko, tuntuu, että kaikissa on jotain pieniä yksityiskohtia vikana, eikä yksikään ole sellainen, jonka voisin kuvitella itseni päälle. Tottahan toki niitä unelmamekkojakin on löytynyt, mutta mikään ei ole vielä ollut mun vartalotyypille (sellanen aikalailla suorakaiteen muotonen lauta, ihanaa) sopiva.

Aikani pohdiskeltuani ja mietittyäni olen nyt tullut siihen tulokseen, että mulla ei taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin hääpuvun teettäminen. Mä aion pukea häämekon ylleni ainoastaan yhden kerran elämässäni ja haluan, että se on just eikä melkeen, enkä tahdo tyytyä ihan kivaan mekkoon. Mulla on yksi kontakti tiedossa, jolta aion puvun teettämisestä kysyä. Jos hän ei itse suostu/ehdi/halua/jaksa, niin toivon, että osaisi suositella jotain kollegaansa tähän hommaan. Kalliiksihan tuo varmasti tulee, mutta mekko on yksi niistä harvoista asioista, joista en suostu häitä järjestäessa pihistämään. Tuntuu, että kaikesta muusta voi vähän nipistää ja muokkaamalla saada edullisestakin näyttävän näköistä, mutta häämekko ei mun mielestä kuulu tähän kategoriaan. Toki, ainahan on se mahdollisuus, että jos musta tulee oikeen haka niiden suodatinpussikukkien teossa, niin samantienhän mä saisin varmasti väsättyä itselleni niistä häämekon. Olis ainakin persoonallinen.
Persoonallinen se mun puku tulee jokatapauksessa olemaan, koska en voisi kuvitella käveleväni alttarilla sellaisessa perinteisessä prinsessamekossa, jossa on pitkä laahus ja valtavan kokoinen helma. Mulle sopii paremmin joku luonnonvalkoinen (ei missään nimessä puhtaanvalkoista mekkoa!), pitsinen mekko. Luultavasti tulen haluamaan todella avonaisen kaula-aukon, sillä mulla on niin pienet rinnat, että kerrankin saisin hyödynnettyä nää jotenkin (isorintaisempana avonainen kaula-aukko ei mun mielestä tulisi kuuloonkaan häämekossa). Pitkiä hihoja oon harkinnut, mutta haluaisin kuitenkin pitää tatuointini esillä, joten päädyn kuitenkin mitä luultavimmin lyhyisiin hihoihin. Pitkää laahusta en halua, ja hunnun kanssa oon kans vielä vähän kahden vaiheilla. Perinteiden puolesta haluaisin hunnun, mutta täytyisi vaan löytää sellainen mun tyyliini ja mekkoon sopiva malli. Kasvot peitettynä en aio olla missään vaiheessa, koska noh, kyllähän kaikki osaavat varmaan laskea yks plus yks, että ollaanko tässä kovin siveellisesti eletty, kun toi parikuukautinen Milo makoilee tossa vieressä.

Ainiin, käytiin eilen katsomassa sitä yhtä hääpaikkaa, ja se oli ihan täydellinen! Vahvistettiin varaus ja nyt on sit hääpäivä päätettynä. Me mennään naimisiin 15.7.2017!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Häähulluus

En oo koskaan ollut sellanen häistä unelmoiva tyttö, enkä ole pienenä leikkinyt hääleikkejä tai suunnitellut omia häitäni. Nyt kun tää tilanne realisoitui, musta on kehkeytynyt oikea häähullu; Pinterest laulaa yötä päivää ja oon ehtinyt suunnittelemaan jo koristeluja, ohjelmaa ja ruokatarjoiluja. Täytyy luultavasti tehdä jonkinlainen To do -lista, etteivät kaikki käytännön asiat (ilmeisesti jotain esteettömystodistuksia pitäis hankkia?) unohdu koristeluhömpötyksen ohella. Häitä suunnitellessa on oikeesti ihan saatanan paljon huomioon otettavia asioita. Ruoka, vessojen lukumäärä, mitä jos sataa vettä?, allergiat, kutsutaanko lapsia, kutsutaanko anoppi (okei, tää oli vitsi), valokuvaus, vihkiseremonia, kuinka paljon viinaa, millaiset koristeet, kukat, kutsut, etc etc.

Ollaan tänään menossa katsomaan yhtä hääpaikkaa ja mua jännittää ihan hirveesti. Jos se paikka tuntuu kivalta ja toimivalta, meillä on jo hääpäivä lyöty lukkoon ja vahvistetaan juhlapaikan alustava varaus. Sit se varmaan vasta iskee kunnolla tajuntaan, että me ihan tosissaan mennään ensi kesänä naimisiin. Pelottavaa.




En malta odottaa, että saadaan päätettyä hääpäivä, koska sitten mulla on virallisesti lupa alkaa suunnitella koristeita! Häät pidetään sellaisissa kunnon landemaisemissa ja haluan, että se näkyy myös juhlapaikan koristeluissa. Tullaan käyttämään paljon luonnonkukkia (ihan jo senki takia, että floristilta tilaaminen maksaa ihan tajuttoman paljon) ja puuta tunnelman luomisessa ja värit tulevat pysymään tosi neutraaleina. Mä en tykkää yhtään sellasesta tehostevärien käytöstä (esim. vihreä tai pinkki), joten meidän häiden väriteema on sellainen (joidenkin mielestä varmasti tosi tylsä) valkoinen, ruskea, harmaa ja musta. Vois kyllä ihan piruuttaan vaatia kaasot pukeutumaan johonkin pinkkeihin tylliunelmiin.


Mä tykkään ihan hirveesti näprätä käsilläni ja askarrella ja neuloa, ja pyritäänkin tekemään kaikki koristelut itse (tai no, mä teen ja mies pelaa vieressä xboxia). Tällä tavalla koristeista tulee just meidän näköisiä ja persoonallisia, ja rahaakin säästyy isoja summia. Ainakin niitä suodatinpussikukkia haluan testata ja tullaan varmasti hyödyntämään eurolavat, jotka odottavat tällä hetkellä käyttötarkoitustaan. Onneks mulla on ystäviä, jotka on häistä yhtä innoissaan ku minäkin, ja etsivät Pinterestistä inspiraatiokuvia ja lähettävät niitä mulle (yksi kaasoista loi jo oman Pinterest-taulun ihan vaan mun häitä varten).




tiistai 7. kesäkuuta 2016

Eka!

Oon jo pitkään pohtinut tän blogin luomista, sillä kirjoittaminen on ollut mulle aina hyvä tapa purkaa tunteita ja stressiä. Nyt niitä tunteita onkin käsiteltävänä melkoinen arsenaali, sillä saimme mieheni kanssa esikoispojan pari kuukautta sitten, muutettiin Helsingistä Turkuun kuukausi sitten ja reilu viikko sitten mies pamautti kauan odotetut sanat: "Menisitkö mun kanssani naimisiin?". Tää kosinta oli aikuisten oikeesti (Hehe, heti ekassa postauksessa blogin nimi mainittu! Tiiättekö se fiiliksen, ku leffassa mainitaan sen leffan nimi jossain vaiheessa ja se tuo sellasen WOAH-fiiliksen. Tää oli nyt sellanen samanlainen) tosi jees juttu, mutta tottakai mä sain siitäkin ihan jäätävän stressin kerättyä, koska oon jääny sellaselle neljävuotiaan tasolle tän "Minä itse"-syndroomani kanssa.
Tää "Minä itse"-syndrooma oli melko voimakkaasti havaittavissa myös toissapäiväisiä ristiäisiä järjestettäessa. Hirveen moni tarjosi mulle apua, mutta enhän mä mitään apua vastaanottanut, ja lopulta väännettiin Milon kummitädin kanssa kakkuja ja sokerimassakoristeita ristiäisiä edeltävänä yönä. Way to go, Veera! Mutta oli kyllä aika ylpeä fiilis juhlien jälkeen, koska kaikki kehuivat tarjolla olleita syömisiä ja mun itseneuloma kastemekko sai myös kehuja. Kastemekossa oli perinteisen silkkinauhan tilalla vaaleansinista lankaa, ja joku voisi tän kuvitella olleen tietoinen päätös, koska villalankahan sopi neulottuun mekkoon tosi kivasti. Mutta ei, tää ei todellakaan ollut tietoinen päätös. Huomasin sunnuntaiaamuna tavaroita kasaan laittaessani, että se mun viikko sitten ostoslistalla ollut silkkinauha oli jäänyt ostamatta. Sillä lailla. Onneksi mun superäiti toi tullessaan villalankaa ja saatiin mekosta valmis, ja nyt kun tarkemmin ajattelen, niin toi lanka sopii tuohon oikeasti paremmin, kuin se perinteinen silkkinauha.
Ainiin, eikö tässä ekassa postauksessa pitäisi kertoa itsestään jotain? Olen siis Veera, 2-kuukautisen Milon äiti. Ja siinäpä oikeastaan kaikki, mikä mut määrittelee tällä hetkellä. Että näinkin jännittävää tää mun elämä ton pienen sinappikoneen kanssa (joka ei muuten ole mikään sinappikone, koska täällä on kärsitty ummetuksesta nyt viimeiset viisi viikkoa). Milo sai eilen Rota-rokotteen ja se saattaa pistää vatsaa vähän sekaisin ja mä salaa toivon, että pistäis nyt sit oikeen kunnolla, että saatais kaikki patoutunut paska (kirjaimellisesti) tosta pojasta ulos.

Nyt on hyvä lopettaa tämä postaus tähän, sillä tähän mennessä on jo mukahauskasti mainittu blogin nimi ja kerrottu ummetuksesta kärsivästä vauvasta, joten suunta on enää alaspäin.